Jumalainen Valo

Tuotteen johtaja otti yhteyttä, ja pyysi tarinaa tulevaan Tuote-historiikkiin. En tiedä paljonkaan itse Tuotteesta, mutta Tuotteen henkilökuntaahan meidän seurakunnassa, King's Cross Prayer Housessa kävi jonkun verran. En oikeasti pitänyt niistä, mutta nyt kun lupasin Tuotteen johtajalle tarinaa, niin se on soitellut harva se päivä. Puhelimesta kuuluu vain möreä ääni, kun se hokee: ”DUUNA, DUUNA. RUSTA, RUSTA. DUUNA, DUUNA, DUUNA...” Ja pakkohan se oli sitten ottaa kynä käteen.

Onhan se boss -henkilö kiva tyyppi näin jälkikäteen, mutta tuolloin pidin sitä viekkaine silmineen klonkkumaisena pahuuden paskasäkkinä. Sen rautainen vatsa pystyi käsittelemään uskomattomat määrät hiivaa ja dyykattua einesruokaa. Myöhemmin ymmärsin syvällisesti, että Hyvä Sana piti jälleen paikkansa: ”he pystyvät syömään ja juomaan mitä tahansa, eikä se heitä mitenkään vahingoita.”

Meillä King's Crossissa oli Hengen armoittama ryhmä profeettoja, parantajia, (henkien) ulosheittäjiä, tanssijoita ja laulajia. Merkittävin näistä oli, ja on yhä profeetta Pirkko Anttila. Häneltä tuli pojalleen Heikki Anttilalle Pyhältä Hengeltä sana, että tämä on johtaja, jota jokaisen sielun tuli seurata. Heikistä tulikin suuri johtaja.

Muistan yhdessä evankelioimistilaisuudessa Heikin kysyneen, oliko paikalla ketään, joka ei ollut vielä uskossa. Kun kukaan ei ilmoittanut olevansa uskosta osaton, hän sanoi: ”hyvä. Sitten voimmekin puhua uhrauksesta.” Eikä hän puhunutkaan mistään nöyryydestä ja murjottamisesta.

Heikkouskoiset puhuvat paljon Jeesuksen vuorisaarnasta, mutta Jeesushan piti tuon puheen ennen ylösnousemustaan! Kaikki tämä puhe nöyryydestä onkin kuoleman puhetta! Kuolema ei koske meitä! Me Herran pyhitetyt voimme ilolla antaa omastamme tietäen, että saamme kaiken takaisin kymmenen-, kolmekymmentä-, ja jopa satakertaisesti!

Johtajamme kierteli itse Rodney Howardin kanssa! Siitä jäikin aika lailla Hengen voitelua takkiin. Yhdessä ylistyskokouksessa huusimme ja raivosimme: ”joko sinä tulet tänne alas, tai minä kuolen, ja nousen sinne ja kosketan sinua!” Ne olivat väkeviä aikoja. Nykyään Hessu on luopio. No, se siitä.

Sitten oli tietysti minä, Veli S. Minullakin oli tietysti armolahjoja, mutta myös vanha jalopeura kierteli ympäri ja kiusasi kovasti. Erityisesti kamppailin siihen aikaan penikseni kanssa. Asiaa ei helpottanut ihana ”laululintuni” Makoisa Maria, ja sisarukset Justiina ja Liina, joiden läheisyyteen rukousilloissa aina jotenkin ajauduin. Monasti jouduin sitten hakemaan helpotusta ”oman käden kautta.” Yhtä usein pyysin Herraa poistamaan tuon ongelman. Nykyään ongelmani onkin sitten poissa, mutta ainahan tulee tietysti uusia tilalle.

Pirkko Anttila itse otti puheeksi nuo ”Tuotteen käärmeet”. Tiesin mistä hän puhui. Silta Tuotteen ja King's Cross seurakunnan välillä oli alkanut edustaa minulle siltaa hyvän ja pahan välillä. Kadotettujen ja pelastettujen.

Tuotteen käärmeet olivat puhuneet profeettaamme vastaan, ja kyseenalaistaneet hänen viisautensa! Tämän lisäksi he väänsivät kaiken aina ilkikurisesti päälaelleen.

He kerskailivat omilla armolahjoillaan. Heillä oli Bocke ”lävistäjä”, joka tökkäsi rautanaulan poskeensa, tai iski pullonkorkin syvälle otsaansa, Jonse ”pötköttelijä”, joka nukkui vuorokauden läpeensä torkkuherätyksellä kymmenen minuutin pätkissä, ja ”myrkynlitkijöitä”. No, heillä oli kaikilla tämä Saatanan armolahja. He pystyivät juomaan suuren määrän hiivaisaa alkoholia, ilman että sitä erikoisemmin kukaan huomasi. Ainakaan meillä King's Crossissa. Muita kykyjä oli mm. Murska Murren ”wrestlingvoimat”, ”ninjataidot”, ja suurimpana kaikista ”juopon tuuri”.

Tuollaista ne ihmissaastat puhuivat.

Eräs kuvottava Tuotteen käärme puhui haluavansa tehdä pornoelokuvan nimeltä ”Porn kings”, jossa Makoisa Maria olisi pääosassa. Ihana laululintuni! Miksi hänetkin täytyi vetää lokaan ja häpäistä! Eikö juuri profeettammekin sanonut, että hänen tuli aina tuntea itsensä maailman kauneimmaksi naiseksi, prinsessaksi ja Kristuksen morsiameksi!

Onneksi meillä oli profetaalinen ydinjoukkomme! Emme pelänneet mitään! Suuri profeettamme oli ilmoittanut, että Tuotteen käärmeet olivat tulossa läpimurtoiltaan. Se tulisi olemaan lopullisen yhteenoton ilta! Olimme valmiita! Minä, laululintuni, Liina, profeetta, johtaja Hessu ja muutama muu Pyhän Hengen soturi olimme sulloutuneet kellariin ja rukoilimme suureen ääneen toistemme kainalossa. Siinä oli suuren yhteyden tuntua.

Tunsin Makoisan Marian rinnan omaani vasten. Henkeä täynnä, kuin juopuneina kömmimme ylös saliin, kiersimme sen seitsemän kertaa, ja kierroksen jälkeen naisprofeettamme töräytti shofaria, oinaansarvesta tehtyä käyrää torvea, jolloin me muut huusimme suureen ääneen: ”ryömikää koloonne te käärmeensikiöt! Minä käsken teitä! Minä, Luoja, uusi luomus!”

Samalla tavalla olimme kiertäneet Happytime pubia viikkoa aiemmin. TRÖÖÖT! Mutta muurit eivät olleet murtuneet.

Makoisa Maria meni pianonsa taakse ja alkoi soittaa suloisia säveliä. Pirkko laittoi shofarin kainaloon ja istui etupenkille. Minä istuin alttarin eteen, josta pystyin ihailemaan laululintuani joko suoraan, tai peilin kautta.

Monissa seurakunnissa alttarilla on risti, kuoleman symboli. Meillä oli vain suuri peili. Kun astuit alttarille, näit peilissä uuden luomuksen, Jumalan Pojan kasvoista kasvoihin!

Sitten odotimme.

Ihmisiä alkoi saapua paikalle. Suurenmoinen pyhä ilmapiiri läpäisi kaiken. Ilma oli paksunaan armosta, ja kaikki tunsivat sen! Ympäri kirkkosalia oli sytytetty satoja pieniä kynttilöitä, jotka valaisivat lempeällä hehkuvalla valollaan.

Oli kuin kaikki taivaan enkelit olisivat tulleet meitä katsomaan.

Sitten, kuin perkeleellisenä ilmestyksenä kirkkomme ovi aukesi ja sisään tulvi kylmää sinistä valoa ja jotain, kuin usvaa tai utua. Tuotteen käärmeet könysivät sisään. Näennäisen nöyrästi muiden perässä luikerteli nelisilmäinen densogootti. Boss.

Hätkähdin heidät nähdessäni, mutta profeetta istui järkkymättä eteensä tuijottaen, oinaansarveen tarrautuneena. Sitten, vilkaisematta sivuilleen tai taakseen hän nousi, asetti sarven huulilleen ja töräytti. TÖTTÖRÖÖÖ!

Seurakunta puhkesi ylistykseen, jollaista taivaan enkelit eivät olleet varmaan kuuna päivänä kuulleet! Me vatkasimme, sätkimme, nauroimme ja huusimme.

Käärmeet ryömivät hämillään takapenkille. Silloin minulle tuli tämä sana: ”sinun tulee mennä heidän tykönsä.” Sana vain vahvistui vahvistumistaan, kunnes minun lopulta oli vain pakko nostaa ahterini penkistä.

Makoisa Maria näki minun lähtevän. Tunsin hänen tuijotuksensa selässäni, kävellessäni salin halki. Ihmiset lakosivat penkkirivi penkkiriviltä minun kulkiessani heidän ohitseen. Tuotteen käärmeet näkivän minun tulevan kohti, ja samassa hekin olivat jo maassa. He kierivät, nauroivat Pyhää naurua ja möyrivät muristen penkkien alla.

Herra oli antanut minulle voiton.

Kävelin heidän ylleen ja kohotin käteni, ettei vain jäisi epäselvyyttä kenen kautta Herra oli toiminut, sillä tunsin Makoisan Marian katseen yhä selässäni.

Siinä hetken siunattuani, sieraimiini nousi tunkkainen haju. Se oli kuoleman haju. Katsahdin Tuotteen käärmeisiin ja huomasin heidän olevan täynnä makeaa viiniä! He olivat juovuksissa kuin apinat! (Juopumuksen tilaan ei vain kiinnitetty huomiota, sillä meillä oli yleisesti niin ”juopunut” meininki.)

Katso! Nyt riensin jo salin halki, ilmoittaakseni tämän kaiken profeetalle. Herra lakaisi taas penkkirivejä edelläni. Mutta sitten takerruinkin jumalaisen laululintuni katseeseen. Nähdessään minun kiiruhtavan, hän jo lankesi maahan ja alkoi nytkyä.

Nytkyminen oli vain yksi Herran manifestaatioista seurakunnassamme. Muita olivat Pyhä nauru, murahtelu, karjahtelu ja sätkyminen.

Samalle hetkellä kun laululintuni piano vaikeni, Justiina ja Liina jo tarttuivat häneen siunaten, eivätkä jalkani suostuneet juoksemaan profeetan tykö, vaan ne halusivat nyt siunata noita naisenmuotoisia Herran enkeleitä. Siinä enkeleiden tykönä vajosin hurmokseen ja kaaduin tuolille istumaan.

Istuin siinä jalat levälläni Makoisan Marian nytkyessä minua vasten lattialla, hänen niskansa hangatessa nivusiani vasten. Sieluani revittiin nyt kahden autuuden välillä, ja koska en osannut tehdä valintaani jäin Saatanan riemuksi paikoilleni. Sieluni täytti autuas nauru ja samalla tunsin housuissani pullistuvan laululintuni takaraivoa vasten.

Vilkaisin peiliin, josta minua tuijotti irstas naurava naamani.

Purkauduin housuuni. Maria tunsi poskeaan vasten kostean jäljen, havahtui hurmoksesta ja katsoi ylös, silmissään pelkoa ja vavistusta. Ilmestyksenomaisesti näin legioonan itseäni halkeilevassa peilissä. Sieluni särkyi kuin lasi.

Hyppäsin ylös ja ryntäsin profeetan tykö yrittäen muistaa mitä minun oli alunperin pitänyt hänelle kertoa noista Tuotteen sikiöistä, mutta hän huomasi minuuteni särkyneen, asetti peukalonsa otsalleni ja mutisi: ”vade retro satana. Sunt mala quaes libas. Ibse venena bibas.”

Silmämunani alkoivat pyöriä päässä hyrrän lailla, suuni vaahtosi, kouristelin lattialla ja kiljuin kimeällä diabolisella äänellä.

Kuin painajaisessa nuo hahmot, jotka vielä äsken olivat veljiäni ja sisariani armossa syöksyivät päälleni, huusivat ja vaativat minua sylkemään sieluni sirpaleet ulos rinnastani. He muodostivat ympärilleni piirin ja mumisivat: ”rakas Jeesus Kristus sinä rakastat, rakastat, rakastat...”, tai:”spiritus fortis, spiritus fortis, spiritus fortis...”, ja joka kerta ulosrevittäessä minuuteni kappaleet huusivat ilmoille demonisen nimen:”Succubi”, ”Belial”, ”Shub-Niggurath”, ”Beherit”, ”Amorphis...”

Kynttilänliekit sammuivat ja syttyivät ympäri kirkkosalia sieluni huutaessa, kun sitä karkoitettiin ikkunoissa korisevien varisten harmaisiin rintoihin, mutta kaiken tämän jälkeen oli sydämeni vasta puoliksi tyhjä, kehoni maatessa lattialla kuin käytetty riepu.

Vasta liian myöhään, kun minua kyyditettiin jo pois, ymmärsin, että se oli profeetta itse, tuo oinaansarvea imevä piru naisen hahmossa, joka oli asettanut demonit sisälleni. Toinen peukalo otsallani, toisen tunkiessa noita saastaisia olentoja kurkkuuni, hän lausui ylitseni nuo maagiset sanat.

Juo itse myrkkysi.

Havahduin ylös valkoisessa autossa, sen kyyditessä minua sillan yli toiseen maailmaan. Ränsistyneen meijerin lipuessa ohitseni näin lankuilla vuoratun ikkunan raosta loistavan valon. Valo kirkastui kirkastumistaan osuessaan sameisiin silmiini. Sieluni kuppi vain puoliksi täynnä näin sen, mikä aiemmin, ollessani vielä niin itseäni täynnä, ei ollut verkkokalvoani tavoittanut. Se oli Jumalainen Valo, ja se loisti Tuotteelta.

Tämä oli kaikki tietenkin liian myöhäistä, sillä minua vietiin jo osastolle seitsemän.

Tämän jälkeen elämäni on ollut rauhallisempaa.

Minunlaisiani on muitakin. Niitä, joille vauhti oli vain liian kova. Liina ja laululintuni liihottelevat kirkossa yhä kuin Charlien enkelit, mutta Justiina sekosi. Siitä tuli levottomasta alapäästä kärsivä piripää. Sitten oli yksi Kimmo kanssa.

Minulla taas, kuten jo alussa sanoin, ei ole enää alapääongelmia. Lääkkeet pitävät siitä huolen. Mutta olisi voinut käydä huonomminkin. Miten olisi nimittäin käynyt, jos Jeesus ei olisi koskaan meitä pelastanut?